Kotimme pihamaalla, hiekkakumpareella leikkiessäni, juoksi naapurin tyttö pihamme halki, pysähtyi ja huusi; 'perkeleen porvarit!'
Silloin tuo porvari sana oli minulle tuntematon käsite, vasta myöhemmin tajusin sen merkityksen, sillä tämä tyttö, nuoremman ystävänsä kanssa olivat kaiketi ns. työväenliikkeen pioneereja, tulivathan tytöt vastapäisestä työväentalosta, hyppelehtivät kylän läpi kulkevan tien yli pihallemme ja toinen heistä huusi nuo sanat.
Mitäköhän perkeleellistä porvareissa mahtoi tuon tytön mielestä olla, ainakin meidän koti oli köyhä ja vaatimaton, vaikkakin oma.
Elimme taatusti puutteellisemmin kuin nuo naapurit, työtä tekevät.
Isäni oli silloin kulkukauppias, polkupyörällä hän liikkui, hän kaiketi myi; neulaa, nappia, ym. ja sekä niin sanottuja 'Hyvä paimen' tauluja, jonkinlaista 'toritaidetta', teki palovakuutuksia mitä maaseudulla ei ollut muuten tarjolla, ellei olisi lähtenyt kauas kirkonkyliin tai kaupunkiin.
Isäni oli siis yrittäjä, harjoitti vakituista torikaupustelua ennen sotia.
Sotien takia häneltä meni torikauppa, käytännössä sodan jälkeen oli torikaupan aloittaminen uudelleen vaikeaa tai mahdotonta, siksi tuo kulkukauppiaana toimiminen oli resursseiltaan kevyempi, vaikkakin raskaampi henkisesti ja fyysisesti.
En ole kovasti väärässä jos sanon ettei isäni tehnyt koskaan ns. vieraantyötä, ei ollut palkollinen.
Tuon naapurin tytön huutelu oli viatonta, vaikkakin taustalla vaikutti aikuisten ihmisten puheet.
Muutama vuosi kului, muutimme maalle.
Sitten viaton huuto oli muisto vain, tilalle tuli vaikeammin käsiteltävä asia.
"Perkeleen mustan huoran ja saatanan kulku-ukon - saatanan, perkeleen sekasikiö äpärä."
Tämmöiset huudot saatteli minua kouluun ja koulusta kotiin, usean vuoden ajan.
Tänä päivänä tuo; 'perkeleen mustan huoran ja saatanan kulku-ukon - saatanan, perkeleen sekasikiö äpärä' huuto olisi valtakunnansyyttäjäviraston alaista tavaraa.
Ja nytkin asiayhteydestä irrotettuna, minä olisin syyllinen noihin sanoihin; 'perkeleen musta huora, saatanan kulku-ukko, saatanan, perkeleen sekasikiö äpärä'.
Silloin 60-luvulla tuollaista huutelua ei pidetty poliisi-asiana, vaan se kuului olennaisena osana lestadiolaisen kylän kulttuuriin, Suomessa, yhtenä luterilaisuuden eturintamista.
Olen elänyt suurimman osan elämästäni uskontojen uhrina, toinen suuri osa on mennyt haavojen nuolemiseen ja uhrin osasta vapautumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti